Post by Seri on Jan 26, 2024 21:16:24 GMT
NIMI
Akira Ryusaki
IKÄ
26
SUKUPUOLI
(Trans) mies
LAJI
Felesi
ASUINPAIKKA
Kimenia
AMMATTI/ASEMA
Valmistunut lukiosta – ammattia tai asemaa ei ole.
MUODONMUUTOS
Hallitsee muutoksen kohtalaisesti ihmisestä puolimuuntuneeseen. Itsehillinnän pettäessä lipsahtaa kuitenkin helposti täysmuuntuneeksi.
ULKONÄKÖ
Pituus: 174cm (sama ihmisenä että puolimuuntuneena)
Paino: n. 68 kg
Säkäkorkeus täysmuuntuneena: 180cm
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. » Reference sheet
Punertava lyhyt tukka, josta päällispuoli otsahiuksineen pidemmät. Oikeanpuolen suortuvissa musta raita. Ihonväri on punertavanruskea, jossa ihmismuodossa näkyy hailakasti tiikerin piirteet vaaleampine kohtieen sekä raitoineen. Silmien valkuaiset väriltään keltaiset, iirikset ruskeat.
Ihokarvoitus samaa sävyä kuin tukkakin ja näkyvin osuus lienee vielä melko harvana kasvava parrantynkä sekä pulisongit.
Puolimuuntuneessa muodossaan muistuttaa oranssinpunaista tiikeriä. Kynnet muuttuvat valkeiksi ja kasvavat pituutta hivenen, samoin yläkulmahampaat. Muutkin hampaat muuttuvat terävämmiksi.
Hänelle kasvaa pitkä häntä sekä korvat.
Täysmuuntuneena Akira muistuttaa valtavaa bengalintiikeriä, jolla on suipommat, isot tupsupäiset korvat, pitkät kynnet sekä sapelihampaat. Lisäksi sillä on kyynärpäissä pidemmät ruskeat karvatupsut. Silmät mustat, joissa iirikset punaisen- ja oranssinsävyiset.
LUONNE
Tämä yksinäinen tiikeri on tulisieluinen, itsepäinen ja sarkastinen pähkinänkuoressa!
Akira on menneisyytensä katkeroittama nuori aikuinen joka etsii paikkaansa yhteiskunnassa. Pohjimmiltaan hyväsydäminen felesi on rakentanut itselleen kovan kuoren, jolla yrittää todistella pärjäävänsä yksin ja olevansa välinpitämätön muista ihmisistä – eläimet ovat ainoita asioita, joista hän pitää ja tuntee ymmärtävänsä. Vihaa epäoikeudenmukaisuutta, auktoriteetteja ja valehtelua.
Harvoille läheisille henkilöille punatukka on lempeä ja välittävä persoona, jota ei päällisinpuolin uskoisi vieraan näkökulmasta. Sisimmässään hän kaipaa kipeästi samanhenkistä seuraa muttei osaa ottaa kontaktia muihin ilman, että tuntee itsensä outolinnuksi tai aiheuttaa konfliktin.
MENNEISYYS
Akiran lapsuus ei ollut helpoimmasta päästä – hän joutui vanhempiensa avioriitojen välikärsijäksi sekä laiminlyödyksi kotona, koska he olivat usein kiireisiä ja pitkiä päiviä töissä eivätkä väsymykseltään jaksaneet jakaa tarpeeksi aikaa lapselleen. Poika tunsi olevansa usein hyvin yksinäinen sekä väärinymmärretty. Hän joutui monesti koulukiusatuksi sukupuoli-identiteettinsä takia ja joutui usein tappeluihin puolustaessaan itseään.
Täyttäessään 18 vuotta Akira sai tarpeekseen kotioloistaan ja muutti asumaan isoisänsä luo, joka otti lapsenlapsensa ilomielin asumaan luokseen. Hän oli myös paljon ymmärtäväisempi nuorukaista kohtaan kuin tämän omat vanhemmat tai muut sukulaiset ja näin kaksi yksinäistä sielua saivat toisilleen seuraa. Isoisältään poju oppi myös itsepuolustuksen taitoja, mutta käyttää niitä joskus väärin ollessaan suuttumuksen vallassa.
Vielä nykyäänkin Akira elää isoisänsä kanssa Kimeniassa ja yrittää löytää elämälleen tarkoitusta. Hän on vuosien välissä käynyt läpi pitkän prosessin, jonka aikana vaihtoi koko nimensä sekä korjautti sukupuolensa.
NIPPELITIETOA
- Biseksuaali
- Harrastaa itsepuolustusta isoisänsä opettamana (karate ja aikido).
- Pitää eläimistä, erityisesti linnuista ja jyrsijöistä.
- Asuu isoisänsä kanssa vanhassa japanilaistyylisessä talossa rauhallisella maalaisseutumaisella alueella Kimenian rajoilla.
- Pitää kiipeilystä